keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Helppo calzone

Calzone on mukava ja hieman erilainen pieni purtava, joka syntyy mukavasti vaikka lasten kanssa yhdessä puuhaten. Tässä on ohje yksinkertaiseen juusto-kinkku -täytteeseen, mutta sisälle voi laittaa "mitä jääkaapista löytyy", vaikkapa tomaattia, pestoa, erilaisia juustoja (mozzarella, feta, homejuusto), oliiveja jne.

Meillä calzoneja tehdään kun ei oikein muuta keksitä, ja jääkaappi alkaa olla tyhjä. Riittää että on jauhoja taikinaan, sisällys vaihtelee saatavilla olevien ainesten mukaan.

Laita syömättä jääneet calzonet jääkaappiin. Calzone maistuu hyvältä seuraavana päivänä, myös kylmänä.

Pizzataikina
  • 5 dl lämmintä vettä
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 1 tl suolaa
  • 1-2 tl sokeria
  • 8-10 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl öljyä
  1. sekoita kuivahiiva veteen
  2. lisää sokeri
  3. lisää suola
  4. lisää jauhoja ensin vispilällä sekoittaen, lopuksi kädellä vaivaten
  5. kun taikina alkaa olla pehmeä ja irtonainen, lisää öljy/rasva
  6. vaivaa öljyistä taikinaa vielä hetki, lisää vielä hiukan jauhoja
  7. peitä taikinakulho liinalla
  8. anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi

Täyte
  • 3 kananmunaa
  • 300 g juustoraastetta
  • 200 g savukinkkukuutioita
  • oreganoa
  • ripaus suolaa
  1. lisää juustoraaste
  2. lisää kinkut
  3. lisää suola
  4. lisää oregano (suola, pippuri ja muut haluamasi mausteet)
  5. sekoita seos paksuksi massaksi, lisää kinkkua ja juustoraastetta kunnes koostumus on niin kiinteä että lusikallinen massaa pysyy pienessä kasassa eikä valu
Valmistus
  • ota pienen sämpylän kokoisia taikinapaloja (taikinapalan koko voi riippua esim ruokailijan iästä ja koosta)
  • taputtele ja kauli taikina pyöreäksi levyksi (halkaisija 15-20 cm)
  • siirrä pohja pellille leivinpaperin päälle
  • laita 1-2 ruokalusikallista täytettä hieman sivuun pyöreän taikinapohjan keskiosasta
  • taita taikina kahtia, täytteetön puoli täytteellisen puolen päälle (varo ettei täyte riko taikinaa, huomaat helposti jos taikina on liian ohutta, tee silloin seuraavat pohjat hieman paksummiksi)
  • painele kannen ja pohjan ulkoreunat toisiinsa kiinni
  • taita reuna vielä huolellisesti kaksinkerroin, päälle päin, kohti täytettä (näin varmistetaan että täyte ei pursu saumasta ulos) 
  • voitele calzone pienellä sipaisulla öljyä
  • jos taikinaa jää yli, pyörittele taikinasta sämpylöitä
  • paista pellillä 220 asteessa uunin keskitasossa, kunnes pinnassa on kaunis rusketus
Sinihomejuustotäyte
  • lisää taikinalevylle ensin tavallinen täyte (kuten yllä), lisää sitten täytteen päälle vielä lusikallinen sinihomejuustoraastetta

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Papuja, valkosipulia ja pekonia

Erittäin nopea, helppo ja halpa alkupala tai lisuke lihalle.
  • 300 g pitkiä vihreitä papuja
  • 140 g pekonia
  • 2-3 kpl valkosipulin kynttä
  • suolaa
  • pippuria

  1. Keitä pitkät pavut (esim. Pirkka ohuet vihreät pavut, 300 g, pakaste) ohjeen mukaan. 
  2. Leikkaa pekoni saksilla muutaman sentin pituiseksi paloiksi.
  3. Paista pekoni ruskeaksi miedolla lämmöllä.
  4. Lisää silputtu tai viipaloitu valkosipuli.
  5. Anna valkosipulin pehmetä hetki.
  6. Kaada pannulle myös pavut ja sekoita.
  7. Mausta maun mukaan pippurilla ja suolalla.

Vaihtoehtoja:
  • Voit tehdä lisukkeen myös ilman pekonia, tai jättää pekonit erilliseen astiaan, josta ruokailijat voivat annostella sitä itse papujen päälle.
  • Valkosipulin voi korvata myös valkosipulijauheella purkista, jolloin valmistusaika lyhenee esim. pelkästään papujen keittämiseen ja maustamiseen.


perjantai 6. joulukuuta 2013

Lihapullaramen

Kokeilen tässä postauksessa jotain uutta. Aiemmat reseptit hintatietoineen eivät ole varsinaisesti saaneet aikaiseksi mitään kävijäryntäystä, joten päätin tehdä hieman perinteisemmän ruokapostauksen ja tällä kertaa mukana on myös kuva.

Lihapullaramen


Ainekset: 
  • 1 litra vettä
  • 1 pussi misotahnaa
  • 1 lihaliemikuutio
  • loraus soijakastiketta
  • 1 kiinankaali
  • 1 tölkki (250 g) maissia 
  • pinaattia
  • lihapullia
  • kananmunia
  • suolaa 
  • vehnänuudeleita
Valmistus:
  • Valmista lihapullat tai lämmitä valmiit lihapullat.
  • Keitä kananmunia, varaa kokonainen tai puolikas muna per ruokailija. 
  • Valmista liemi kiehauttamalla vesi. Lisää misotahna, lihaliemikuutio, soija ja suolaa maun mukaan. 
  • Keitä nuudelit.
  • Pilko kiinankaali suupalan kokoisiksi paloiksi. Laita kiinankaalia tyhjään kattilaan ja laita kauhalla kiehuvaa lientä päälle. Kiinankaali pehmenee hieman ja saa liemestä makua.
  • Kuumenna maissi omassa kattilassa, lisää mukaan nokare voita.
  • Paista tuore pinaatti.
Tarjoilu:
  • Laita syvän lautasen pohjalle nuudeleita.
  • Asettele nuudelin päälle kiinankaalia, maissia, puolikas kananmuna, lihapullia ja pinaattia.
  • Laita kauhalla varovasti ainesten päälle kuumaa lientä.

Tässä reseptissä ei ole mitään varsinaisesti kallista ainesosaa. Nuudelit, kananmunat ja maissi ovat jopa halpoja. Lihapullia ei kannata maustaa eksoottisesti; yksinkertainen ja mieto maku sopii parhaiten muiden ruoka-aineiden kanssa. Lihapullatkin voi jättää pois, jolloin jäljelle jää "kasvisramen". Myös misotahnan voi jättää pois, jos sellaista ei ole kaapissa tai ei löydy lähikaupasta.

torstai 17. toukokuuta 2012

Italialainen makkarakastike

500 gPirkka pasta, penne rigate0,99 e
500 glenkkimakkara (Atria punainen)1,75 e
1 purkkipaseerattua tomaattia0,79 e
2 kplvalkosipulinkynttä0,2 e
1 kplsipuli0,4 e
2 dlvettä0 e
3 rklvihreää pestoa0,3 e

suolaa, pippuria

loraus rasvaa


yht 4,43 e

Hinta per ruokailija0,90 e



Ohjeet


Lisää pasta kiehuvaan veteen

Silppua sipuli ja valkosipuli ja kuullota pienessä määrässä rasvaa

Paloittele makkara ja lisää se pannulle

Paista kunnes makkara saa hiukan väriä

Lisää pannulle paseerattu tomaatti, pesto ja vesi

Anna kastikkeen kiehua pienellä lämmöllä kunnes pasta on valmista

lauantai 11. helmikuuta 2012

Tonnikalapasta

Tonnikalapasta on nopea ja hyvänmakuinen ruoka. Valmistukseen menee muutama minuutti pidempään kuin pasta kiehuu, eli noin 15 minuuttia! Ruoka riittää ruokailijoiden koosta ja nälästä riippuen 4-6 hengelle. Annoshinta on laskettu 5 ruokailijan mukaan.

Valmiin annoksen päälle voit jauhaa myllystä mustapippuria ja veistää muutaman lastun parmesaania tai ripotella parmesaaniraastetta pussista. Näiden hintaa ei ole laskettu reseptiin mukaan.

Cheddar-siivut voi vaihtaa muuhunkin juustoon tai jättää kokonaan pois, maun mukaan.

Hinnat reseptiin on otettu tammi-helmikuussa 2012, Kupittaan Citymarketista Turussa. Mausteiden hinta on huomioitu pyöristämällä annoksen hinta ylöspäin.


500 gPirkka pasta, penne rigate0,99 e
2 purkkiaPirkka tonnikalaa öljyssä1,98 e
500 g (1 purkki)Pirkka paseerattua tomaattia0,79 e
3,3 dlFlora ruokakermaa0,95 e
4 kplcheddar sulatejuustoviipaleita0,50 e
suolaa
oreganoa
yht 5,25 e
Hinta per ruokailija1,05 e
Ohjeet
Lisää pasta kiehuvaan veteen
Laita paseerattu tomaatti toiseen kattilaan
Lisää tomaatin sekaan kaksi purkkia tonnikalaa
Lisää ripaus suolaa ja oreganoa maun mukaan
Kuumenna kastike kiehuvaksi
Lisää kastikkeeseen ruokakerma
Lisää kastikkeeseen juustonsiivut
Sekoita kunnes juusto on sulanut
Kun pasta valmis, valuta siitä vedet pois
Kaada kastike pastan päälle, sekoita

maanantai 31. lokakuuta 2011

Pannukakku

Pannukakku on helppoa ja nopea iltapala. Se ei vaadi juurikaan valmistelua ja valmistuu uunissa "itsestään". Käytä makeana lisukkeena mitä tahansa hilloa, sokeria tai siirappia. Ohjeesta tulee pellillinen pannukakkua! Neljä syö tästä siis vatsansa hyvin täyteen, ja jää vielä aamupalaksi.

Hinnat reseptiin on otettu syksyllä 2011, Kupittaan Citymarketista Turussa. Mausteiden hinta on huomioitu pyöristämällä annoksen hinta ylöspäin.


1 litramaitoa0,86 e
6 dl (390 g)vehnäjauhoja0,30 e
4 kplkananmunaa0,76 e
4 rklsokeria
4 rklöljyä/voisulaa
1 rklsuolaa
yht 1,92 e
Hinta per ruokailija0,5 e
Ohjeet
Riko kananmunat kulhoon
Vatkaa kananmunien rakenne rikki
lisää maito
lisää jauhot, sokeri ja suola
anna taikinan turvota 15-30 min
paista 200 asteen lämmössä kunnes pinta alkaa olla kullanruskea

Riisiä ja jauhelihakastiketta

Jauhelihakastiketta ei tarvitse aina syödä pastan kanssa. Jauhelihakastike sopii myös erilaisten riisien kanssa, etenkin basmati- tai jasmiiniriisin kanssa, joista saa mukavaa makua ruokaan.

Hinnat reseptiin on otettu syksyllä 2011, Kupittaan Citymarketista Turussa. Mausteiden hinta on huomioitu pyöristämällä annoksen hinta ylöspäin.


400 g naudan jauhelihaa3,39 e
500 g tomaattimurskaa0,79 e
3 dl (255 g)Basmatiriisiä0,72 e
2 kplvalkosipulinkynsiä

lihaliemikuutio tai fondia


yht 4,90 e

Hinta per ruokailija1,25 e



Ohjeet


Kuori valkosipulinkynnet

Leikkaa tai murskaa valkosipulit pieniksi paloiksi

Laita jauheliha kuumalle pannulle ja lisää valkosipuli

Paista jauheliha kypsäksi

Lisää lihan päälle tomaattimurska

Lisää mukaan lihaliemikuutio tai fondi

Keitä riisi ohjeen mukaan

Anna kastikkeen kiehua pienellä lämmöllä kunnes riisi on valmis